Kitee International Music and Art Festival

Kiteen Evankelinen Kansanopisto tekee yhteistyötä Kiteen kansainvälisen taidefoorumin kanssa, joka on järjestänyt ”Kitee International Music and Art Festival” –tapahtumaa vuodesta 2013 lähtien lukuunottamatta viime kesää, jolloin tapahtuma peruttiin koronapandemian vuoksi. KIMAF on ollut joka vuosi korkeatasoinen ja konserttien osallistujamäärä on lisääntynyt tasaisesti ollen v. 2019 paikan päällä noin 2000 ja internetin kautta yli 100 000 livenä striimatuissa konserteissa.

Tapahtuma näkyy laajalti sosiaalisessa mediassa ja siihen liittyviä some-aktiviteetteja on ollut vuosittain yli miljoona. Tapahtuma on alusta lähtien kansainvälinen sekä esiintyjien että osallistujien osalta. Vuonna 2019 osana tapahtumaa oli ensimmäisen kerran metallimusiikin tieteellinen ”Nordic Metal Music”-seminaari 11.-12.7.2019.

Tämän vuoden 2021 ”Kitee International Music and Art Festivalin” konsertit järjestetään syyskuussa yhteistyössä Kiteen kaupungin kanssa. Tapahtumaan kuuluu myös tieteellinen seminaari, joka järjestetään joko virtuaalisesti tai monimuotoisesti riippuen koronatilanteesta. Konserttien esiintyjät valitaan Plamen Dimovin ja Kiteen kaupungin kulttuuriohjaaja Markus Pulkkisen laajojen verkostojen avulla. Syyskuun konsertin yhdeksi esiintyjäksi on suunniteltu Netta Skogia, joka on mm. digihaitarinsoiton maailmanmestari ja esittänyt paljon Nightwishin kappaleita.

Linkkejä:

Lisätietoa:

Plamen Dimov, 050 4019117, vondimov@gmail.com

Eeva Nygren, 040 5077872, eeva.nygren@kiteenkansanopisto.fi