Runo kasvatus- ja ohjausalan opiskelusta

Jo pidemmän aikaa olin tuuminut että olisiko nyt hyvä hetki,
palata koulun penkille ja aloittaa uusi mieltä rikastuttava retki.
Siispä tuli Kansanopiston nettisivut tutuksi varsin,
sieltä ei niin kiinnostavat alat pois heti karsin.
Kasvatus – ja ohjausala vaikutti omalta heti,
ja muistin että tämähän ala minnuu jo aiemmin puoleensa veti.

Soitin Pirjolle että voisinko teidän ryhmään mukaan hypätä,
mielessä mietin etten tätä halua nyt yhtään lykätä.
Ja voi mikä säkä ja onni miulla kävikään,
kun jo seuraavalle viikolle sovittiin, että menen koululle esittäytymään.

Siitäpä sitten alkoi miun opiskeluni ensiaskeleet ja tie,
innolla mietin, mihin kaikkiin seikkailuihin ja projekteihin se miut vie.
Koulun aloittaminen oli jännintä pitkään aikaan,
miten innostuneen ja varman olon se miulle saikaan.

Työharjoittelun paikkana oli miun oma vanha opinahjo,
koutsina Luukkaisen Leila, ei todellakaan mikään kahjo.
Päinvastoin, on ilo ja kunnia hänen vierellään töitä puurtaa,
nauttia keskusteluista, opeista ja elämänohjeista, joita hältä saa.
Tuntuu, että olen saanut hänestä uuden ystävän,
ja toivon meidän yhteyden vielä vuosikymmeniä kestävän.

Nyt takana on harjoittelua päivää monta,
iloista ja sanoisinko myös aika huoletonta.
On lapsien kanssa luettu, pelattu ja askarreltu,
laskettu matikkaa ja museoalueella lauleskeltu.

Ryhmäni on koulun viides luokka, oppilaita kymmenen.
Jokainen heistä omalla tavallaan ihana ja ainutlaatuinen.
Ihan silmänurkkiin kyyneleet vierähtää,
kun mietin hetkeä, jolloin täytyy tämä luokka taakseen jättää.

Yksi haittapuoli tästä kyllä löytyy ja eiköhän kaikki tiedä mikä on se syy.
Tämä vitsaus nimeltään korona,
nyt jo vuoden ollut meidän kaikkien vaivana.
Mutta kiitos nykyteknologian, pääsen tunneille etänä osallistumaan,
eikä tarvitse ruveta joka viikko bussilippuihin kuvetta kaivamaan.
Kunpa voitaisiin syksyllä normaaliin kouluarkeen palata,
ystäviä ja työtovereita pitkästä aikaa kunnolla rempseästi halata.

Koulunkäynti on miulle voimaa antanut enemmän kuin ottanut,
ja suuremmin kuin vuosiin olen itseeni oikeasti jossain luottanut.
Ja alkaahan tässä olla jo kasassa aikamoinen setti,
on tutuksi tullut viittomat, näytöt ja pedanetti.

On tässä haasteensa kun elelee yksin ja lapsia on kaksi,
mutta niinkuin tähänkin asti,
pärjääminen on tehnyt miut vain vahvemmaksi.
Kiitän ihmisiä, joilta olen saanut tsempit ja tukea,
niiden merkitystä en osaa edes sanoiksi nyt pukea.

Toivon kaikille onnellisia hetkiä ja kevättä hyvää,
koulumenestystä ja oppimisen iloa syvää.