KEKOn historiaa

Kansanopisto 70 vuotta

Oli menossa kolmas sotavuosi, kun Peltolan tupaan, kanttori Kalle Tiaisen kotiin, kokoontui 10.1.1943 joukko kiteeläisiä perustamaan Kansanopistoyhdistystä. Rohkeutta ei puuttunut tältä porukalta, joka keskellä sotaa alkoi puuhata uuden oppilaitoksen perustamista. Tuohon aikaan oli kylläkin vahva toivo sodan suotuisasta lopputuloksesta. Ei täällä tiedetty, että suursodan käänne oli juuri tapahtunut. Mutta opistohanketta vietiin innokkaasti eteenpäin senkin jälkeen, kun iso osa suunnitellusta opiskelijoiden rekrytointialueesta jäi rajan taakse, ja elettiin ennennäkemätöntä pula-aikaa. Kesällä 1946 päästiin aloittamaan oman talon rakentamista Kalle Tiaisen lahjoittamalle tontille, ja joulukuussa alkoi ensimmäinen vuosikurssi 31 opiskelijan voimin.

Tirehtööri Tiainen oli hankkeen voimahahmo ja vetäjä aina kuolemaansa v. 1965 saakka. Käytännössä opiston toiminnan vakiinnutti johtajapariskunta, pastori Joose Hytönen ja agronomi Maija Hytönen. Kahden ensimmäisen vuosikymmenen ajan oppilaitosta voitiin luonnehtia talonpoikaisopistoksi. Opiskelijat olivat pääasiassa kansakoulun käyneitä maalaistalojen poikia ja tyttäriä. Opetuksessa pääpaino oli yleissivistävien aineiden ohella maa- ja kotitaloudessa tarpeellisissa asioissa. Tavoitteena oli kasvattaa valistuneita emäntiä ja isäntiä maalaistaloihin kristillisen elämänkatsomuksen pohjalta. Osalle opiskelijoista opistovuosi muodostui pohjakoulutukseksi jatko-opintoihin mm. kanttorin, opettajan tai kaupallisen alan ammatteihin.

1970-luvulle tultaessa entinen opinto-ohjelma ei enää vastannut ajan vaatimuksia. Peruskoulun tulo ja ammatillisen koulutuksen laajentuminen loi uuden tilanteen. Opiston koulutustarjontaa monipuolistettiin. Entisten linjojen rinnalle kehitettiin ammattiin valmistavia tai ammatillista koulutusta pohjustavia kursseja, mm. lastenhoitoalalle, kehitysvammaiskoulutukseen ja vanhustyöhön. Yleissivistävällä puolella vakiintui peruskoulun lisäopetus eli ns. kymppiluokka.

Vuosituhannen lopulla maamme lamavuodet toivat uuden koulutusaallon. Työvoima- ja aluehallintoviranomaiset hakivat koulutuspaikkoja työllistymisvalmennukseen. Kansanopistot pystyivät reagoimaan nopeasti tähän haasteeseen kehittämällä sopivia kursseja. Kiteelläkin opiston joustavuus osoitti voimansa koulutuksen kehittämisessä.

Maahanmuuttajista muodostui vuosituhannen vaihteessa uusi koulutusta nopeasti vaativa ryhmä. Aluksi painopiste oli Venäjältä tulleissa, mutta vähitellen muualta tulleiden pakolaisten osuus kasvoi. Kokonaan uusi avaus oli koulutusvienti Sambiaan ja sittemmin Viroon. Tällä sektorilla olisi kysyntää enemmänkin, mutta opiston resurssit ovat rajalliset. Viimeisimpien suunnitelmien mukaan koulutusvientiä ollaan kääntämässä tuonnin suuntaan.

Näin pienestä pula-ajan talonpoikaisopistosta on kasvanut kansainvälinen, laajalle verkostoitunut oppilaitos, jossa monet kielet ja kulttuurit kohtaavat käytännön työssä. Arvopohjana on edelleenkin valoisa evankelinen elämänkatsomus, mutta opisto on avoin muillekin näkemyksille. Nykysuomalainen muodikas uskontoallergia ei opistoa vaivaa.

Heikki Pirinen