Mitä on perhehoito?
Perhehoito on erityinen hoivan ja huolenpidon muoto, koska se toteutuu pääasiassa perhehoitajan kotona. Perhehoidossa voidaan hoitaa sijoitettuja lapsia ja nuoria, vammaisia aikuisia ja lapsia, ikäihmisiä ja mielenterveyskuntoutujia.
Perhehoidolla tarkoitetaan oman kodin ulkopuolista hoitoa tarvitsevan henkilön hoitamista yksityisessä perheessä perheenjäsenenä. Perhehoito voidaan järjestää myös hoidettavan kotona. Perhehoitoa antaa perhehoitaja.
Perhehoidon valmennus
Perhehoitolain 6 §:n mukaan perhehoitajaksi aikovan henkilön on suoritettava ennakkovalmennus ennen tehtävään ryhtymistä koulutuksestaan tai työkokemuksestaan riippumatta. Ennakkovalmennuksen järjestämisestä vastaa perhehoitoa järjestävä kunta tai kuntayhtymä (15 §).
Ennakkovalmennuksen tulee olla riittävän pitkä ja prosessinomainen ja sen tulee sisältää perhehoitajan asemaa, velvollisuuksia ja lainsäädäntöä koskeva osuus. Lisäksi valmennuksen tulee sisältää osallistujan valmiuksien arviointi sekä kouluttajien ja osallistujan yhteinen kirjallisen arvioinnin osallistujan valmiuksista. Valmennettavalle ennakkovalmennus on oleellinen osa perhehoitajan tehtävään valmentautumista.
Perhehoidon järjestäminen
Perhehoidon järjestäminen ja sen valvonta on kunnan tehtävä. Kunta päättää, tarjoaako se perhehoitoa lastensuojelun, kehitysvammaisten ja vammaisten henkilöiden sekä ikäihmisten ja mielenterveyskuntoutujien hoitomuotona. Kunta myös vastaa ja tekee päätökset siitä, miten se järjestää perhehoitopalvelut.
Perhehoidon järjestäminen edellyttää kunnilta kokonaisvaltaista suunnitelmallisuutta. Perhehoitopalvelut sisältyvät toimintasuunnitelmaan ja talousarvioon. Kunnalla tulee olla perhehoidon toimintaohje, jossa määritellään muun muassa perhehoidon ja perhehoitajan tuen muodot.
Kunnat järjestävät perhehoitoa toimeksiantosuhteisena tai ostavat perhehoitoa ammatilliselta perhekodilta.
Perhehoidon vahvuudet
- turvallinen ja tavallinen perhe-elämä
- mahdollisuus kiintymykseen ja pysyvyyteen
- mahdollisuus läheisiin, usein läpi elämän kestäviin ihmissuhteisiin
- yksilöllisyys
- yhteisöllisyys
- koti kasvu- ja elinympäristönä
Lisätietoja perhehoidosta antaa Perhehoitoliitto.
Perhehoidon koulutuskeskus
Kiteen Evankelinen Kansanopisto (KEKO) on toiminut ikäihmisten perhehoidon koulutuksen ja tuen keskuksena vuodesta 2010. Kehitämme perhehoitoa ja tuemme perhehoitajien osaamista ja jaksamista yhteistyössä alan toimijoiden kanssa.
Ikäihmisten perhehoitovalmennukset vuodesta 2027 alkaen
Vuoden 2027 alusta alkaen Siun sote järjestää itse alueensa ikäihmisten perhehoitovalmennukset.
Jos olet kiinnostunut tulevista valmennuksista tai perhehoitajaksi ryhtymisestä, ota suoraan yhteyttä Siun soteen: perhehoito@siunsote.fi.
Perhehoidon lisäkoulutukset ja työnohjaus
KEKO kehittää ja tarjoaa jatkossa perhehoidon lisäkoulutuksia ja työnohjausta. Niiden tavoitteena on vahvistaa perhehoitajien ammattitaitoa, tukea arjen työtä ja edistää työhyvinvointia.
Tulevista koulutuksista ja työnohjausmahdollisuuksista sekä niihin ilmoittautumisesta kerromme erikseen verkkosivuillamme.
Perhehoidon valmennus ja tukiprosessi
Perhehoidon valmennus
Vuoden 2027 alusta alkaen Siun sote järjestää itse alueensa ikäihmisten perhehoitovalmennukset.Lisäkoulutukset
Esimerkkejä lisäkoulutuksistaVertaistuki
Perhehoitajien vertaistukiverkosto käynnistyy jo ennakkovalmennusprosessin aikana.Työnohjaus
Tarjoamme työnohjausta osaksi perhehoitajan kasvua ja tehtävässä jaksamista.Perhehoitajan hyvinvointi
Opisto järjestää mahdollisuuksien mukaan perhehoitoverkostolle tapaamisia, joissa on tiedollista sisältöä, vertaistukea sekä hyvinvointia ylläpitävää toimintaa.Opiston perhehoidon valtakunnallinen toimijaverkosto
- Perhehoitoliitto
- Perhehoitajien alueyhdistykset
- Sote-alueet
- Aluehallintovirastot
- Ely-keskukset
- STM
- Hankkeet (Esim. Tulevaisuuden sote-keskushankkeet)
- Uusyrityskeskukset kuten Keti ja Savo Grow
- Muut oppilaitokset
Perhehoidon alue- ja kuntayhteistyötä opisto tekee laajalla alueella joista esimerkkeinä
- Siun sote
- Eksote
- Essote
- Pohjois-Savo
- Sosteri
- Kymsote
- Lappi
Youtube-kanava ja Facebook
Ikäihmisten perhehoitoa -youtube-kanavalta löydät upeita videoita ikäihmisten perhehoidon arjesta ja elämästä perhekodeissa. Voit tutustua perhehoidon monipuolisiin muotoihin, joista löytyy mahdollisuuksia toteuttaa omia haaveitaan perhehoitajana, sekä vaihtoehtoja saada hoivaa ja huolenpitoa erilaisiin elämän tilanteisiin ja tarpeisiin.
PerHeke-hankkeen Facebookissa on tuoreimmat uutiset ja tapahtumat liittyen hankkeen toimintaan ja kansanopistomme perhehoitokoulutuksiin.


