Keski-Karjalan romanihanke

Kiteen Ev. Kansanopisto sai Opstushallitukselta laatu- ja kehittämisavustusta 2013-2014 Keski-Karjalan romanihankkeelle. Hankkeen päätavoitteena on tukea ja kouluttaa Keski-Karjalan alueen romaniväestöä oman paikallisyhdistyksen perustamisessa.

Hankkeen aikana järjestetään paikallisten romanien kanssa romaniväestölle aktivoivaa toimintaa. Nuorille ja nuorille aikuisille järjestetään viikoittain musiikkipainotteisia opetustilaisuuksia. Vanhemmille aikuisille romaneille järjestetään säännöllisesti kokoontuva "romanikahvila", jonka tavoitteena on aktivoida romaniväestöä säilyttämään ja kehittämään omaa kulttuuriaan sekä löytämään oma tapansa toimia aktiivisena kansalaisena yhteiskunnassamme.

Yhteistyössä Otavan opiston kanssa toteutetaan myös ”Yhteiskunnallisesti aktiivinen romaniyhteisö Mikkelin ja Keski-Karjalan seuduille”  -hanketta, jonka toiminta-aika on 2014-2015.